Todo sobre mi madre

http://www.youtube.com/watch?v=tkUMC5Jw8MA

Katsoin espanjalaisen Pedro Almodovarin elokuvan Kaikki äidistäni. Se kertoo Mandelasta, jonka poika kuolee auto-onnettomuudessa.  Poika ei ole koskaan tiennyt mitään isästään. Onnettomuuden jälkeen Mandela lähtee etsimään pojan isää, transvestiitti Lolaa, joka ei ole koskaan tiennyt poikansa olemassaolosta. Madridissa hän tapaa vanhoja ystäviään, hankkii asunnon ja saa työn näyttelijän apulaisena. Hän alkaa auttaa nunnaa, Rosea, joka on raskaana Mandelan ex-miehelle. Rose on HIV-positiivinen ja hänellä on vahva keskenmenon riski, joten työ on raskasta. Samalla Mandela yrittää päästä yli poikansa kuolemasta. Rose kuolee synnytykseen, ja Mandela ottaa tämän pojan hoitaakseen. Pojan isä, Mandelan ex-mies saapuu hautajaisiin ja kertoo olevansa kuolemaisillaan. Mandela kertoo hänen pojistaan.  Mandela lähtee takaisin Barcelonaan pienen pojan kanssa, koska Rosen vanhemmat suhtautuvat kriittisesti Lolaan.

Elokuva oli mielestäni todella mielenkiintoinen. Äitini suositteli sitä minulle, eivätkä odotukseni siitä olleet kovinkaan suuret. Elokuva vaikutti niin erilaiselta kuin elokuvat joita yleensä katson. Se ylitti kuitenkin odotukseni. Kaikki äidistäni käsitteli monenlaisia tärkeitä aiheita, kuten Aidsia ja transsukupuolisuutta. Sanani apu näkyi siinä myös selvästi.

Kaikki äidistäni on palkittu mm. parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla vuonna 1999, sekä seitsemällä Goyalla. Ohjaaja Pedro Almodovar on erittäin arvostettu elokuvaohjaaja, ja hänet on palkittu monilla arvostetuilla palkinnoilla, mm. elokuvan Puhu hänelle käsikirjoituksesta Oscarilla vuonna 2003. Almodovarin elokuvat käsittelevät raskaita aiheita, hänen uusin elokuvansa on Iho jossa elän.

Elokuva on hyvin tehty, näyttelijävalinnat ovat mielestäni todella hyviä. Juoni oli taitavaa, se kertoi monen ihmisen tarinan, eikä silti ollut liian sekava. Elokuva liikkui ehkä vähän turhan hitaasti, mutta toisaalta se antoi aikaa miettiä elokuvan sanomaa ja selkeyttää elokuvan sekavaa asetelmaa päässään. Se oli erittäin koskettava ja kaikessa suorasukaisuudessaan siihen oli jätetty tarpeeksi herkkyyttä.

Tästä elokuvasta löysin uuden näkökulmaan apuun. Kun äiti menettää poikansa, hän löytää pojan kirjoittamia muistiinpanoja. Niissä poika kertoo, kuinka paljon toivoisi tietävänsä jotain isästään. Kun poika kuolee, äiti lähtee etsimään pojan isää täyttääkseen poikansa toiveen edes jotenkin. Hän luultavasti potee asiasta syyllisyyttä ja tahtoo asiaa hoitamalla lievittää omaa tuskaansa. Hän siis auttaa itseään. Madridissa hän rupeaa auttamaan nunnaa, Rosea. Sillä hän saa itselleen tavallaan uuden tyttären, sekä aiheen, johon keskittää ajatuksensa. Sekin liittyy mielestäni itsensä auttamiseen. Pojan kuoltua hän myös lahjoittaa pojan sydämen luovutettavaksi. Lisäksi hän seuraa sydämen saajaa nähdäkseen, kuka tämä on. Hän haluaa nähdä, kuinka hänen apunsa on vaikuttanut jonkun elämään. Se, että hän tekee jotain, auttaa jotakuta toista pitämään rakkaansa lähellään, auttaa häntä. Elokuvasta tuli ilmi myös paljon muita auttamisen muotoja, mutta tämä oli mielestäni mielenkiintoisin.

Onko itsensä auttaminen toisten auttamisen varjossa paheksuttavaa?